Ihminen tarvitsee ympärilleen heimon. Silloin kun vielä elimme metsästäjä-keräilijöinä, oli heimosta eroon joutuminen yhtäkuin kuolema. Eroon joutuminen, hylkääminen, torjuminen. Ne viiltävät haavan perusturvallisuuteemme.
Jokainen tarvitsee kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta. Jokaisella on kokemuksia siitä miten ei tule hyväksytyksi sellaisena kuin on. Toisilla näitä kokemuksia on niin paljon, että ne muokkaavat persoonallisuutta. Silloin palaaminen heimoon (turvallisuuteen) vaikeutuu.
Ryhmässä rakennetaan sanattomalla sopimuksella turvallisuuden ilmapiiriä ryhmäläisten- sekä ryhmäläisten ja eläinten välille. Voi olla vaikeaa hyväksyä itsensä, jos muutkaan eivät ole hyväksyneet. Välipalapöydässä ei ole epäonnistujia tai huonoja ihmisiä. Ainoastaan ihmisiä. Opimme toisiltamme hyväksyntää ja avoimuutta. Opettelemme luottamaan uudestaan, tai ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässämme.
Tilan eläimet ovat parhaita terapeutteja. Jotkin vammat ovat niin syvällä sielussa, että sanat eivät yllä sinne. Usein sen vamman on synnyttänyt toinen ihminen, jolloin eläin pääsee vilpittömyydellään lähemmäksi. Hevonen ei kysy, miksi olen keskeyttänyt opintoni. Kani ei kysy, miksi aloin juoda. Kanat eivät juorua keskenään siitä, miten menetin elämänhaluni.
Eläimet ovat puhtaita peilejä. Ihmiset ovat omien pelkojensa vääristämiä. Kun olen hyvin ahdistunut, en mene karsinaan. En halua tuoda kaoottisia tunteitani sinne, sillä se voisi herättää eläimen pelon. Mutta se mitä tein eilen tai kymmenen vuotta sitten, sillä ei ole eläimelle väliä. Ihmisen muisti liitää mielikuvituksen siivin vaikka minne, mutta eläin on läsnä siellä missä minäkin oikeasti olen – tässä. Kaikki muu on turhaa ja oikeastaan epätodellista.
Monelle on vaikeaa pysähtyä tähän hetkeen. Oma keho tuntuu vieraalta, eikä siinä ole mukava olla. Hylkäämisen – ja torjutuksi tulemisen traumat painuvat kehon muistiin. Ulkopuoliset virikkeet, uutiset ja viihde, houkuttelevat enemmän kuin itsensä kohtaamisen hiljaisuus. Tässäkin eläimet antavat meille arvokasta opetusta. He eivät ole missään muualla kuin siinä, omassa kehossaan. He ovat siinä täydellisesti ja täydellisinä, juuri sellaisina kuin ovat.
Kosketus on kommunikointia ennen puheen oppimista. Hevosen, vuohen tai kissan silittäminen herättää positiivisia tunteita. Saamme koskettaa turvallisesti toista elävää olentoa, joka hyväksyy läheisyytemme. Hyväilemällä lämpöistä turkkia, kosketamme samalla lempeästi omaa sisintämme. Sitä, joka on ehkä jo pitkään huutanut tullakseen nähdyksi ja rakastetuksi.