Kynttilät vakan alla

Tummanvihreät kuuset huojuvat kosteassa tuulessa. Metsä huokailee synkkyyttä joka takertuu sydämeen. Haluan silti katsella sitä koska se nostaa tietoisuuteeni sanattomia muistoja.

Hevoset seisovat päät alhaalla metsänreunaan päin. Näkevätkö ne tummissa varjoissa jotakin ? Märät loimet roikkuvat raskaina vahvojen kehojen yllä. Tunnen saman painon ylläni. Metsä kutsuu syliinsä ja tiedän kuuluvani sille. Mutta nyt ei ole aika kadota, täällä on vielä paljon tehtävää.

Korona ei ollutkaan läpihuutojuttu. Maailmanmylly saa ihmiset uupumaan. En lue uutisia. Katselen mieluummin noita kuusia jotka huojuvat siitä huolimatta kuka on amerikan presidentti. Se on aina tuntunut tärkeämmältä.

Epävarmuus ja innostus ovat aaltoilleet ryhmässä pitkin syksyä. Tunnen vihaa ja halua tapella. Ryhmän tulevaisuus voisi olla upea ja jatkaa kasvuaan koko yhteiskunnan hyväksi, mutta luvattu apu on jäänyt matkalle. En lähde selittämään tarkemmin mistä kenkä puristaa, mutta kyse on systeemistä. Miksi emme saisi yrittää ja onnistua. Tuleeko joku kateelliseksi jos sytymme valoksi muillekin?

Tummat kuuset huojuvat ja minua paleltaa sisältä. Mutta en ala rukoilemaan systeemiltä armoa tähän tilanteeseen. Tuli mitä tuli, me seisomme yhdessä. Vielä tulee meidän aikamme loistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *