Enemmän on vähemmän – läsnäolon aarre

Ruskea karva tuntuu turvalliselta ja villaiselta. Hevosten sisäinen viisaus on saanut karvan kasvamaan ja valmistautumaan suojaamaan eläimiä lähestyvältä talvelta.

Talven merkkejä on muitakin kuin paksuuntuvat karvapeitteet. Metsästä kuuluu punatulkkujen vihellyksiä, nälkä on saanut ne hakeutumaan ihmisten ilmoille. Alli määkii ilmoittaen olevansa valmis lisääntymispuuhiin. Muuten on hiljaista, pysähtynyttä ja auringon kaari käy matalana.

Kaupungissa on välillä liikaa yksinäisyyttä ja aikaa pohtia elämänsä tarkoitusta. Tilalla ongelmat ovat käytännönläheisiä ja vähemmän abstrakteja.

Vesiletku on ensimmäistä kertaa jäässä ja se täytyy viedä sisälle sulamaan. Arvioidaan lannan koostumusta, huolehditaan ettei hevosen ruoansulatuksessa ole häikkää. Huolehditaan ettei Usko satuta itseään saadessaan epileptisen kohtauksen ja komennetaan possuja näiden riidellessä välipalalla. Elämä on hyvällä tapaa yksinkertaista, siinä on maadoittavaa järkeä. Maltillinen määrä aikaa älyllisille pohdinnoille ja vastausten hakemiselle itsensä ulkopuolelta.

Vedän takinkaulusta ylemmäs ja puhaltelen höyryävää ilmaa kirpeässä aamussa. Kaamos painaa päätä kumaraan ja herättelee vanhaa ystävääni masennusta ryömimään piilostaan. Mikä minun tarkoitukseni on vai onko sellaista olemassakaan? Välillä on perseestä olla ihminen. Olemme ainoa laji, jolle ei riitä pelkkä olemassa olo vaan meidän täytyy määritellä arvomme teoilla tai omaisuudella. Itselläni on kumpiakin varsin vähän.

Ryhmässä on uutena asiana kokeiltu mindfulness:in harjoittamista. Se tarkoittaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa ja tilalla se tulee liittymään luonnollisesti eläimiin. Eläimet ovat todellisia zen-mestareita – he ovat mitä ovat ja tekevät sitä mitä tekevät. Läsnäoloharjoituksessa palaamme luonnolliseen olotilaamme, koemme oman arvomme ja elämämme merkityksellisyyden puhtaasti vain olemalla. Tämän jälkeen tulee kaikki muu, opiskelut ja työt, antamaan korkeintaan lisäarvoa. Itsessämme olemme jo arvokkaita ja ainutlaatuisia. Aivan kuten karvaiset opettajamme.

Kanat ovat nostaneet höyhenensä lämpimäksi palloksi. Naurattaa katsella niitä, ilon läikähdys karkottaa palasen alakuloa. Läsnäolon harjoituksen ei tarvitse olla mitään ihmeellista. Voi vain katsella puputtavaa Torstia tai rapsuttaa koiraa. Kaataessa vettä hevosille voi ihastella niiden keinuvaa liikettä. Samalla voi keinua vähän itsekin, peilata miltä se tuntuu omassa kehossa. Olla syvemmin olemassa tässä hetkessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *