Kirjoituksia asiakkailta

Enemmän on vähemmän – läsnäolon aarre

Ruskea karva tuntuu turvalliselta ja villaiselta. Hevosten sisäinen viisaus on saanut karvan kasvamaan ja valmistautumaan suojaamaan eläimiä lähestyvältä talvelta.

Talven merkkejä on muitakin kuin paksuuntuvat karvapeitteet. Metsästä kuuluu punatulkkujen vihellyksiä, nälkä on saanut ne hakeutumaan ihmisten ilmoille. Alli määkii ilmoittaen olevansa valmis lisääntymispuuhiin. Muuten on hiljaista, pysähtynyttä ja auringon kaari käy matalana.

Kaupungissa on välillä liikaa yksinäisyyttä ja aikaa pohtia elämänsä tarkoitusta. Tilalla ongelmat ovat käytännönläheisiä ja vähemmän abstrakteja.

Vesiletku on ensimmäistä kertaa jäässä ja se täytyy viedä sisälle sulamaan. Arvioidaan lannan koostumusta, huolehditaan ettei hevosen ruoansulatuksessa ole häikkää. Huolehditaan ettei Usko satuta itseään saadessaan epileptisen kohtauksen ja komennetaan possuja näiden riidellessä välipalalla. Elämä on hyvällä tapaa yksinkertaista, siinä on maadoittavaa järkeä. Maltillinen määrä aikaa älyllisille pohdinnoille ja vastausten hakemiselle itsensä ulkopuolelta.

Vedän takinkaulusta ylemmäs ja puhaltelen höyryävää ilmaa kirpeässä aamussa. Kaamos painaa päätä kumaraan ja herättelee vanhaa ystävääni masennusta ryömimään piilostaan. Mikä minun tarkoitukseni on vai onko sellaista olemassakaan? Välillä on perseestä olla ihminen. Olemme ainoa laji, jolle ei riitä pelkkä olemassa olo vaan meidän täytyy määritellä arvomme teoilla tai omaisuudella. Itselläni on kumpiakin varsin vähän.

Ryhmässä on uutena asiana kokeiltu mindfulness:in harjoittamista. Se tarkoittaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa ja tilalla se tulee liittymään luonnollisesti eläimiin. Eläimet ovat todellisia zen-mestareita – he ovat mitä ovat ja tekevät sitä mitä tekevät. Läsnäoloharjoituksessa palaamme luonnolliseen olotilaamme, koemme oman arvomme ja elämämme merkityksellisyyden puhtaasti vain olemalla. Tämän jälkeen tulee kaikki muu, opiskelut ja työt, antamaan korkeintaan lisäarvoa. Itsessämme olemme jo arvokkaita ja ainutlaatuisia. Aivan kuten karvaiset opettajamme.

Kanat ovat nostaneet höyhenensä lämpimäksi palloksi. Naurattaa katsella niitä, ilon läikähdys karkottaa palasen alakuloa. Läsnäolon harjoituksen ei tarvitse olla mitään ihmeellista. Voi vain katsella puputtavaa Torstia tai rapsuttaa koiraa. Kaataessa vettä hevosille voi ihastella niiden keinuvaa liikettä. Samalla voi keinua vähän itsekin, peilata miltä se tuntuu omassa kehossa. Olla syvemmin olemassa tässä hetkessä.

Syksyn makeat tuulet

Syksy on saapunut Kirmaukseen ja uudet kuviot häämöttävät horisontissa. Loppukesän epävarmuus ja huoli on vaihtunut varovaiseen innostukseen ja toiveikkuuteen. Aikamme ryhmässä on ainutlaatuista, koska ihmiset ovat motivoituneita ja halukkaita kehittymään ja kehittämään toimintaa. Vaikka elämä olisi kriisissä, niin luovuudelle on tilaa ja tarvetta. Emme ole turhia tai passiivisia avunsaajia, annamme itse itsellemme tarkoituksen. Uskaltaisin jopa sanoa, että meistä voisi ottaa mallia.

Tuntuu todella hyvältä kokea olevansa matkalla jonnekin. Elämä ei ole pelkkää avutonta kellumista merivirtojen mukana, vaan seilaamme samalla laivalla kohti päämäärää. Jokainen on omalla matkallaan, mutta samalla tuemme toisiamme ystävällisellä ja kunnioittavalla käytöksellä. Eläimet taas antavat täydellisen läsnäolonsa, vieden meidätkin syvemmälle tähän hetkeen. Parannumme ja parannamme, seilaamme myötätuulessa.

Viime perjantaina leikkasimme Onnin harjan. Komea poika senkun komistui, eikä ollut parturoinnista moksiskaan. Huomaan lähentyväni toisten ihmisten kanssa samaa tahtia mitä rakennan luottamusta itseni ja hevosen välille. Psyykkisen eheytymisen tuntee myös kehossaan. Olen rentoutuneempi, olen enemmän oma itseni enkä pyytele anteeksi sitä jatkuvasti. Tämä heijastuu muihin ja peilautuu takaisin, vahvistaen luottamusta entisestään.

Olo on turvallinen ja onnellinen. Lähestyvä talvi ei näyttäydy pelottavana mörkönä, vaan tällä kertaa otollisena maaperänä kypsytellä unelmiaan. Mitä kaikkea vielä saammekaan aikaiseksi, itsessämme ja maailmassa! Syksyn tuulet tuoksuvat makeilta. Hellästi ne painavat meitä kohti unelmiamme.

Viime viikolla tapahtui kummia. Istuimme välipalalla ryhmän kanssa kun tilan toinen saalistaja, Pulla, käveli syliini ja jäi siihen makaamaan. Ihmettelin tätä kontaktia, sillä hän ei ole kertaakaan aiemmin tullut luokseni -saatika asettunut reisieni päälle. Paha aavistus täytti mieleni. Jotkin eläimet aistivat maanjäristyksen ja varoittavat siitä ihmisiä. On myös tiedossa lemmikkien kyky aistia omistajiensa sairauden – tai sairaskohtauksen. Siitä tässäkin lopulta oli kyse.

Jatka artikkeliin

Rakkaus ei katso lajia

Haluan kertoa teille salaisuuden. Olen rakastunut. Hän on nuori, tumma ja huumorintajuinen. Komea poika, joka on kokenut kovia. Tänään harjasin häntä ensimmäistä kertaa yksin. Valitsin mahdollisimman pehmoisen harjan, varoin koskettamasta arkoja kohtia. Keho on jännittynyt, tiedän sen johtuvan siitä että kokemattomana oma ruumiinkieleni on hevoselle hiukan epäselvää. Mutta hän on kiltti ja kärsivällinen hapuilulleni. Korvat eivät enää ole luimussa kuten keväällä ja kaula ojentautuu eteenpäin. Tuntuu hyvältä kun joku hoitaa. Taas koen sen järisyttävän tunteen kehossani: Hevonen puhuu.

Jatka artikkeliin Rakkaus ei katso lajia

Hauras peilikuvani

Olen aina rakastanut eläimiä ja niillä on ollut suuri terapeuttinen arvo koko lyhyen elämäni ajan.Kuitenkin rakkauteni hevosiin on syttynyt syvänä jo noin 20 vuotta sitten silloin noin 2v Iitun mielessä.Vaikken silloisesta sielunelmästäni paljon muista niin yksi vahvimpia muistojani on valtavan puoliverisen hevosen harjaaminen noin polven korkeudelta.Rakkauteni eritoten suuriin ja raskasrakenteisiin hevosiin on ollut siis aina selvähköä.

Jatka artikkeliin Hauras peilikuvani